Kilppariuutiset 13.1.2012

Kilppari hyvässä vireessä kotiturnauksessaan!

Hockeykautta jatkettiin 8.1. Turussa HC Kilpparin kotiturnauksessa Samppalinnan palloiluhallissa. Turnauksessa hiottiin asetelmia tulevia SM-loppuotteluja varten. Kärkijoukkue ABC pyrki pitämään runkosarjan piikkipaikan ja kotiedun loppuotteluihin, kun taas kolmantena oleva SJK United tarvitsi reilusti pisteitä, jotta säilyttäisi mahdollisuuden runkosarjan kakkospaikkaan ja samalla mestaruusotteluihin.

Turnaus käynnistyi ottelulla BMT-HC Kilppari. Häntäpaikkaa pitävä BMT ei pystynyt haastamaan laajalla materiaalilla pelaavaa Kilpparia, joka meni menojaan jo ensimmäisessä erässä. Ottelu päättyi Kilpparin 0-8 voittoon.

Toisessa ottelussa Kilppari kohtasi Seinäjoki Unitedin, joka oli kovassa vireessä häviten ABC:lle vain niukasti 2-1. Kotijoukkue aloitti kuitenkin ottelun räväkästi ja iski ottelun avausmaalin heti pelin alkuminuuteilla. Tommi Karjula sai pallon oikeaan laitaan ja muutaman harhautuksen jälkeen syötti pelivälineen kapteeni Hirviojalle, joka ohjasi pallon varmasti maalin perukoille. United heräsi takaiskumaalin jälkeen ja pääsi peliin paremmin mukaan. Ottelu pyöri tasaisena koko ensimmäisen puoliajan, mutta erän viimeisillä minuuteilla United onnistui tasoittamaan pelin lyhyestä kulmasta.
Toinen puoliaika alkoi tiukkana vääntönä puolin ja toisin, mutta maaleja ei hetkeen nähty. Ratkaisu saatiin erän puolessa välissä, kun Kilppari sai rangaistusvippauksen puolustajan virheestä ja hockeyn puoliammattilainen Karjula sijoitti pallon varmasti maaliin. United sai vielä ottelun loppupuolella tasoitusmahdollisuuden, kun se sai myös rangaistusvippauksen lyhyen kulman jälkeen. Hienon ottelun pelannut Kilpparivahti Luhta piti kuitenkin pintansa ja Unitedin veto sujahti maalin ohi. Ottelun hienoin maali nähtiin viimeisellä minuutilla, kun Kilppareiden juniorikoulun kasvatti Antti Ikonen nappasi Unitedin avauksen talteen, harhautti Seinäjoen puolustuksen ja antoi nappisyötön Samu Raitaselle, jolla oli helppo työ ohjata pallon tyhjään maaliin. Ottelu päättyi kotijoukkueen 3-1 (1-1) voittoon.

Kolmannessa ottelussaan ja sarjan kärkikamppailussa turkulaiset kohtasivat ABC-teamin ja pyrki voitolla ohittamaan helsikiläiset sarjataulukossa. Ottelu oli jälleen kiihkeä ja kovatempoinen. ABC piti palloa, mutta Kilppari puolusti tehokkaasti ja loi toistuvasti hyviä paikkoja ABC:n maalille. Häkkiin asti palloa ei kuitenkaan saatu. Kymmenennellä minuutilla ABC teki Kilppareiden puolustuslinjan edestä ohjaamalla maalin Kilpparivahti Luhdan selän taakse. Tilanteesta pidettiin jonkinmoinen torikokouskin, koska Kilpparipuolustajat olivat vahvasti sitä mieltä, että ohjaus tapahtui ringin ulkopuolelta; tuomio kuitenkin ymmärrettävästi säilyi muuttumattomana. Myöhemmin videotarkistuksesta varmistettiin, että pallo ohjattiin maaliin selkeästi ennen ringin rajaa, mutta tässä vaiheessa tuomiota oli tietenkin jo mahdotonta muuttaa.
Toisella puoliajalla Kilppari lähti vahvaan takaa-ajoon ja loi paljon hyviä paikkoja ABC:n maalille. Tasoitus syntyi 24. minuutilla, kun Jouni Hirvioja karvasi pallon ABC ringin sisällä ja iski pallon saman tien maaliin. Kilpparit jatkoivat vielä vahvaa peliään ja saivat useita lyhyitä kulmia, mutta tehot jäivät puuttumaan ja ottelu päättyi tasalukemiin 1-1 (0-1).

Päivän viimeisessä ottelussa Porvoo HC haastoi Kilpparin. Porvoo oli jo voittanut Seinäjoen ja hävinnyt ABC:lle niukasti 2-1, joten etelärannikon vieraat olivat kovassa iskussa. Kilpparit kuitenkin jatkoivat vahvaa puolustuspeliä koko viisikon voimin, eikä Porvoolaisille syntynyt vaarallisia maalintekopaikkoja. Toisessa päässä puolestaan onnistuttiin, kun Hirvioja löi pallon lyhyestä kulmasta maaliin ottelun viidennellä minuutilla. Porvoo ei päässyt oikein peliin mukaan ja Kilppari jatkoi maalintekoaan. Ottelu päättyi lopulta selvin luvuin 1-5 Kilpparille (0-2).

Kilpparit ja ABC saivat siis molemmat 10 pistettä turnauksesta, eikä tilanne kärjen osalta muuttunut. ABC johtaa Kilpparia kahdella pisteessä. Seinäjoki puolestaan pelasi heikon turnauksen voittaen ainostaan BMT:n ja putosi 13 pisteen päähän Kilpparista. Loppuottelupari alkaa siis hahmottua, mutta Unitedilla on vielä hiuksenhieno mahdollisuus nousta Kilpparin ohi jäljellä olevassa kahdessa turnauksessa. Seuraavan kerran hockeytä pelataan Helsingissä 29.1.

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *