Sisähockeyn SM-finaalit 17. ja 18.3.2012

Maaliskuun kolmantena viikonloppuna sisähockeyn SM-runkosarjan kaksi parasta joukkuetta, HC Kilpparit Turusta ja ABC-team Helsingistä ratkoivat kirkkaimpien SM-mitalien kohtalon.Pienten säätöjen ja muutosten jälkeen pelipäivät oli saatu sovituiksi niin, että ensin 17. päivänä pelattaisiin Turussa Samppalinnan palloiluhallissa ja seuraavana päivänä olisi Helsingin Ruoholahden vuoro toimia taisteluareenana.

Ensimmäinen peli alkoi hermostuneissa tunnelmissa, eikä kumpikaan joukkue saanut oikein pidettyä palloa lavoissaan eivätkä syötöt napsahdelleet kovinkaan vakuuttavasti lavasta toiseen. Ensimmäisen tiukan tilanteen sai aikaan ABC, kun pallo syötettiin Kilppari-puolustuksen oikean laidan taakse laidan kautta, johon ABC:n yksinäinen kyttä oli unohtunut. Kulmasta noussut ABC-hyökkääjä ei aikaa hukannut, vaan siirsi pallon hyvin epäonnisten pomppujen kautta Kilpparivahti Luhdan jalkojen välistä maaliin. Tästä alkoi piinaavan tylsistyttävä viivytystaisto, jonka sävelet olivat Kilppareiden pään hakkaaminen tiiviiseen ABC-puolustukseen ja ABC:n nopeat vastahyökkäykset. Kilpparit loi muutamia tiukkoja tilanteita pelitilanteista, kuten seniorijuniori Ikosen veto maalivahdin puhelimen kautta niukasti ohi maalin sekä sai useita lyhyitä kulmia, jotka säännönmukaisesti päättyivät heikkoihin ratkaisuihin. Pelin toinen puoliaika ei tuonut muutosta asetelmiin, vaikka Kilpparit pyrki tiivistämään peluutusta ja laittamaan kovimman kalustonsa jauhamaan kohti ABC:n maalikehikkoa. Osakiitos tästä kuuluu toki hienosti pelanneelle ABC-maalivahdille, mutta kyllä ABC:n koko puolustus syötti ”kilpparillaan” Kilppareiden omaa lääkettä Kilpparisuonet täyteen. Peli päättyi mahtavan kotiyleisön fantastisesta tuesta huolimatta surullisen jalkapallomaisiin 0-1 -tappiolukemiin.

Toinen peli Helsingissä oli ilmeisesti käsikirjoitettu jossain Donnermaisen tylsässä kirjapainossa jo edellisviikolla, koska peli lähti alusta alkaen seurailemaan ensimmäisen pelin tylsähköä juonikaavaa. Kilpparit loivat melko hyviäkin paikkoja ABC-maalille, mutta lopullinen silaus jäi aina joko viimeisen puolustajan tai ABC-maalivahdin hoitoon. Ja ne useat lyhyet kulmat, jotka Kilpparit sai, käytettiin tasan 0% tehoilla hyödyksi – toisin kuin vastustaja, joka toisen puoliajan loppupuolella kirjoitti lyhyestä kulmasta nimensä SM-mitalien selkäpuolelle. Muutamista puoliponnekkaista yrityksistä ja kuudella pelaajalla painostamisesta huolimatta Kilpparit oli lyöty. Myös toinen ottelu päättyi siis Helsinkiläisten 1-0 –voittoon ja näin koko loppuottelusarja meni ABC:lle suoraan 2-0.

Eipä voi muuta kuin onnitella Helsinkiläisiä hyvästä taktiikasta ja sen vahvasta toteuttamisesta; Kilpparit ei missään vaiheessa löytänyt kunnon lääkkeitä ABC:n vahvaan puolustuspeliin. Ensi vuonna kenties puntteja saadaan tasoiteltua, mutta pelataan nyt ulkokausi välissä…

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *