HC Kilppari juhlahumun keskeltä tositoimiin

  • Indoor-hockeyn runkosarjan päätöskierros pelattiin Ylistaron Kirmaushallissa sunnuntaina 2.2.2014.
  • Molemmat turkulaisjoukkueet varmistivat paikkansa ylempään loppusarjaan, jonne pääsi sarjan 4 parasta joukkuetta.

HC Kilppari pääsi nauttimaan viime viikonloppuna kahdenlaista herkkua. Ensin lauantaina Lounais-Suomen urheilugaalassa ”Wonderteamin” menestys Suomen mestaruuden myötä nostettiin muiden urheilutähtien ja menestystarinoiden joukkoon. Maahockeyn 2013 Suomen mestareille ansaittu ja mahtava tunnustus.

 

juhlaa

 

 

Kirsikkana kakun päällä palattiin tositoimiin heti seuraavana päivänä, kun HC Kilppari urakoi yhdessä Wild Westin kanssa runkosarjan viimeisessä turnauksessa Ylistarossa. Turnauksen isäntäjoukkue United pelasi mainiosti kairaten täydet 9 pistettä kolmesta ottelusta nousten samalla runkosarjan piikkipaikalle. HC Kilpparin osalta turnaus oli nousujohteinen, mutta valitettavasti turnauksen ensimmäinen ottelu ABC-teamia vastaan päättyi “vain” 1-1 tasapeliin, vaikka voitonavaimia tarjottiin ”Wonderteamille” moneen otteeseen.

Ylempään loppusarjaan HC Kilppari pääsee näin ollen jaetulta 2. sijalta, mutta joukkueiden sijoituksia ei ole vielä ratkaistu. Ylemmän loppusarjan peleistä onkin odotettavissa varsin tasokkaita ja kiihkeitä, mutta nitroja tuskin kenenkään pelaajan tahi katsojan ei tarvinne ottaa vielä tässä kohtaa mukaansa.

– Runkosarja loputtua tunnelmat ovat varsin hyvät. Sanoin tuossa jätkille, että laitetaan lusikka pohjaan ja mennään päätyyn asti, velmuili HC Kilpparin Samu Ratinen.

Ylempi loppusarja pelataan 2.3.2014 Helsingissä, jonka jälkeen selviää finaaliin päässeiden joukkueiden nimet.

 

Runkosarjan päätöskierroksen tulokset:

  Lopputulos  Puoliaika
ABC-Team – HC Kilppari   1-1   (0-1)
Lahti Hockey – HC Kilppari   0-10   (0-9)
HC Kilppari – Bambers
  10-2   (4-0)
Wild West – BMT   10-0   (8-0)
Wild West – United   2-3   (1-2)
HT-85 – Wild West   1-4   (0-2)
Finaali
Finaali

Sarjatilanne runkosarjan päätyttyä:
United 34, HC Kilppari 32, ABC-Team 32, Wild West 30, Bambers 17, HT-85 11, BMT 7 ja Lahti Hockey 0 pistettä.

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *