HC Kilppari vei kannun mukanaan!

  • Sisähockeyn mestaruus on HC Kilpparille järjestyksessään toinen, ensimmäinen kiinnitys kannuun tapahtui vuonna 2010.
  • Turkulaiset kaatoivat 2. loppuottelussa Helsingissä 15.3.2014 viime vuoden mestarin (ABC-Teamin) maalein 3-0 (0-0).
  • Voittonsa ansiosta HC Kilppari lähtee Eurooppaan edustamaan Suomea ensi talvena järjestettävään seurajoukkueiden Challenge II -turnaukseen.

Muna
Toiminnallinen sirkus saapui kaupunkiin. Andrei Panschin (muna-asennossa) ja Sampo Hirvioja (takana) taistelee hokkipallosta varsin läheisissä tunnelmissa ABC-Teamin Joonas Heleniuksen kanssa.

 

 

Ensimmäisen finaalin viikko sitten Turussa maalein 5-2 voittanut HC Kilppari lähti Helsinkiin kullan kiilto silmissään. Ratkaisevan SM-finaaliottelun alkutahdeista lähtien oli kuitenkin varsin selvää, että Abc-Team ei tule myymään nahkaansa helpolla. Ensimmäinen puoliaika oli tapahtumiltaan vauhdikas ja kovatasoinen. Molemmat joukkueet esittivät hyvää ja tiivistä puolustuspeliä. Kotijoukkue Abc-Teamille siunaantui avausjaksolla muutama varsin maukas maalintekotilanne, mutta erätauolle lähdettiin 0-0 tilanteessa.

Toisella jaksolla tärkeästä avausmaalista vastasi HC Kilppari. Ottelun 24. peliminuutilla Simo Mäkelä pelasi vahvasti pallon rinkiin ja vippasi tyylikkäästi pallon yläpesään. Turkulaisten 2-0 maalin paukutti Sampo Hirvioja 28. minuutilla, kun kova maanuoliainen löysi tiensä Abc-Teamin verkkoon. Viimeisen niitin mestaruudelle täräytti puolestaan Tommi Rantala, joka rynnisti väkisin läpiajoon ja vippasi pallon pienestä kulmasta rystyltä taidokkaasti häkkiin. Abc-Team laittoi viimeisellä viidellä minuutilla vielä kirivaiheen päälle ja pääsikin iskuetäisyydelle lyhyen kulman ja terävien laukauksien avulla, mutta HC Kilpparin puolustus maalivahti Jussi Luhdan johdolla kesti helsinkiläisten loppurynnistyksen.

Aiemmin päivällä turkulaisryhmä Wild West pelasi pronssiottelussa Seinäjoen Unitedia vastaan. Tällä kertaa pronssimitalit matkasivat seinäjokisten matkaan loppulukemin 4-1. Turkulaisten ainokaisen viimeisteli Sami Evilä lyhyen kulman jälkeen.

HC Kilppari haluaa kiittää kuluneesta sisäkaudesta kaikkia pelaajia, tukijoitaan, taustahenkilöitä ja etenkin faniryhmäänsä, joka vaikeuksien kautta (fanibussin hyydyttyä moottoritien varteen) raivasi tiensä Helsinkiin kannustamaan omiaan!

 

  Lopputulos  Puoliaika
ABC-Team – HC Kilppari   0-3   (0-0)

Finaali     Finaali

 

 

Mestaruuden ratkaisevan finaalin tilastot:
24min: 0-1 Simo Mäkelä (Jouni Hirvioja)
28 min: 0-2 Sampo Hirvioja (Andrei Panschin)
32 min: 0-3 Tommi Rantala
Otteluvoitot HC Kilpparille 2-0.
Tuomarit: Arto Sinisalo ja Klaus Saijonkivi

 

Kannu
Indoor-hockeyn Suomen mestarit 2013–2014. Ylärivi vasemmalta: Olli Vesakoski, Antti Äärelä, Simo Mäkelä, Andrei Panschin, Sami Lindroos ja Henri Haapanen. Alarivi vasemmalta: Samu Ratinen, Sampo Hirvioja, Tommi Rantala, Jouni Hirvioja ja Jussi Luhta (mv.)

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *