HC Kilpparin miehille täysi pistepotti kolmannesta SM-turnauksesta

HC Kilppari otti kaksi tärkeää voittoa 10.12. Hämeenlinnassa pelatusta indoor-hockeyn kolmannesta SM-turnauksesta. 

Ensimmäisessä ottelussa Sisukiekko laittoi Kilpparin todella ahtaalle, ja erätauolle lähdettiinkin urjalalaisten 0-1-johdossa. Toiseen erään Kilppari miehistö tuli sisuuntuneena, ja ottelun tasoituksen pääsi naulaamaan kauden ensimmäisellään ikinuori Sami Lindroos. Ottelu jatkui pitkään tasalukemissa, kunnes hyökkäykseen nostettu Sampo Hirvioja pääsi ottelun viimeisen viiden minuutin aikana iskemään pallon kahdesti ohi urjalalaisten maalia vartioineen Jussi Luhdan. Lopussa Tommi Rantala pääsi vielä lyömään pallon tyhjään maaliin Sisukiekon otettua maalivahdin pois. Sisukiekko onnistui viime sekunneilla vielä kaventamaan, joten loppulukemiksi kirjattiin 4-2 Kilpparille.

Sarjan kärkikamppailu Kilpparin ja ABC-Teamin välillä oli äärimmäisen tasainen ja vauhdikas peli. Pinkit siirtyivät ottelun alussa 1-0-johtoon lyhyestä kulmasta Sampo Hirviojan ammuttua pallon ylänurkkaan ohi ABC:n maalilla pelanneen Paavo Ondrekan. Toisessa erässä helsinkiläiset tulivat tasoihin komean syöttökuvion päätteeksi Jussi Paanasen maalilla. Turkulaisten kannalta vapauttavan maalin ottelun lopussa pääsi ohjaamaan Kilpparin Tommi Rantala Andrei Panschinin syötöstä. Lisämaaleja ei enää nähty, joten lopputulokseksi kirjattiin 2-1 HC Kilpparille.

Kilppari alkoi lopultakin saada peliään uomiin Samu Ratisen ja Andrei Panschinin palattua takaisin pelaavaan kokoonpanoon päivän turnaukseen. Parannettavaa on kuitenkin vielä huomattavasti ajatellen mm. keväämmällä odottavaa Euro Challenge -turnausta Georgiassa.

SM-sarjassa tilanne kärkikolmikon osalta on se, että ABC-Team ja HC Kilppari ovat tasapisteissä sarjan kärjessä 15:llä pisteellä ja kolmossijaa pitää hallussaan HT-85 9:llä pisteellä. Seuraava turnaus pelataan joulun jälkeen Turussa 7.1.

Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.