HC Kilpparille kuudes Suomen mestaruus putkeen!

HC Kilppari voitti kuudennen perättäisen sisähockeyn Suomen mestaruutensa kukistamalla 9.3. pelatussa finaalissa ABC-Teamin lukemin 3-4. Ottelu oli finaalien arvoinen tasainen vääntö, jossa tilanteita nähtiin molemmissa päissä. Ensimmäinen erä päättyi lukemiin 1-1, mutta aivan toisen erän alussa Kilppari onnistui karkaamaan 1-3 johtoon. Varsinaisella peliajalla lopussa Kilppari kuitenkin hukkasi johtonsa ABC-Teamin tasoitettua ottelun toiseksi viimeisellä peliminuutilla. Varsinaisella peliajalla Kilpparin maalintekijöinä Tommi Rantala, Antti Äärelä ja Samu Ratinen.

Varsinaista peliaikaa seurannut rangaistuskuljetuskilpailu jäänee historiaan yhtenä kaikkien aikojen erikoisimmista. ABC-Team johti kamppailua vielä viimeisessä parissa, mutta Andrei Panschin sai Kilpparin viimeisenä vetäjänä yrittää kuljetusta kahteen kertaan vastustajan lähdettyä juhlimaan voittoaan kentälle kesken Panschinin yrityksen. Jälkimmäisessä yrityksessä maalivahti rikkoi Panschinia, mistä tuomittiin rangaistusvippaus Kilpparille. Sampo Hirvioja asteli pilkulle ja latoi pallon maaliin. Tämän jälkeen jatkettiin yksi laukoja kerrallaan. Ensimmäisessä parissa onnistuivat ABC:n laukoja Tony Meski sekä Kilpparin Hirvioja. Samat vetäjät jatkoivat, ja kun Meski epäonnistui ja Hirvioja onnistui, olivat Kilpparin juhlat valmiit alkamaan. Uskomatonta!

Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.